sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Retkellä

Vaikka Joensuuhun olen hyvin kotiutunutkin, ja tykkään asua nykyään lähellä kauppoja, niin silti kyllä pidän Lieksasta kauniin luonnon ja upeiden retkeilymahdollisuuksien takia. Mulla oli perjantaina toisiksi viimeinen koulupäivä ja tässä on nyt vapaata melkein viikko ennen ensi perjantain viimeistä koulupäivää, joten vietän tämän ajan Lieksassa. Eilen päätettiin lähteä sitten Samun ja Milon kanssa viimeinkin retkeilemään Ruunaan retkeilyalueelle, kun aiemmin keväällä suunnitelmat hieman peruuntuivatkin väsyn takia :D Sattui kyllä ihan huippu sääkin meidän retkellemme -aurinkoinen ja lämmin päivä. Pakattiin puolen päivän aikoihin  eväät mukaan ja lähdettiin matkaan.

Milostakin oli huisin jännää päästä pitkästä aikaa retkelle (muuallekin kuin tuttuun lähiympäristöön). Oli ihana kävellä kauniissa, puhtaassa luonnossa ja kuunnella sen rauhaa. Yllättävän paljon siellä näkyi muitakin retkeilijöitä ja kalastajia. Metsässä tuli käveltyä ihan useita kilometrejä, alkuun oli hieman mutkia matkassa etsiessä sopivaa nuotiopaikkaa, sillä monet olivat varattuja -yhdessä laavussa nukkuikin joku. Lopulta sitten jäätiin virittelemään nuotiot eräiden kalastelijoiden taukopaikalle. Paisteltiin makkarat, juotiin kahvit ja syötiin eväät. Retkellä vierähti useampi tunti, ja oli kyllä mukavaa :3 Tässäpä kuvia tuolta Ruunaan reissulta: 

Matkalainen läähätti alkuun hieman hermostuneen oloisena (varmaan osin kuumuudenkin takia), mutta rauhottui nopeasti takapenkillä ja oli matkan tosi kiltisti :)
Haha, edustava kuvakulma :D
Sitten lähdettiin metsään kävelemään ja etsimään sopivaa nuotiopaikkaa reitin varrelta :)
Viimein saatiin makkarat tulille
Milokin nautiskeli luonnon helmassa -ja haukkui kosken toisella puolella kulkevia patikoijia ja kalastajia...
Takaisin päin
Ohi meni useita koskenlaskijoitakin


Illasta kävin vielä sitten näkemässä kavereitani ja katsomassa paikallisen yökerhon menoa pitkästä aikaa. Tänään on ollut ihan loistava kesäinen keli, joten oon makoillut parvekkeella x-asennossa nauttien auringonpaisteesta sekä auttanut äitiä hieman pihahommissa. Tämä päivä jatkuu varmaan aika pitkälti nautiskelun ja kesäfiilistelyn parissa,ja huomenna sitten menen jo aamusta mummon luokse pesemään ikkunoita.

Eikun vaan oikeinoikein ihanan aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille! ♥

3 kommenttia:

  1. Kirjotteletko enää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä. Ainakaan toistaiseksi ei oo innostusta ollut, minne lie kadonnut. On ollut niin paljon tekemistä koko kesän ja koneella oleminen on vähentynyt ihan minimiin.. Kiinnostaisikohan ketään jos vielä jotain tänne rustailisin :D

      Poista
  2. Luin juuri sun postaukset vuosi sitten olevista iho-ongelmista ja täytyy sanoa, että ihan huippua että löysit e-pillereistä vastauksen sun akneen :-) itse tällä hetkellä kamppailen finninen ja roaccutan lääkkeen kanssa, mutta parempaan päin, toivottavasti loppuelämäksi..

    VastaaPoista