sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Retkellä

Vaikka Joensuuhun olen hyvin kotiutunutkin, ja tykkään asua nykyään lähellä kauppoja, niin silti kyllä pidän Lieksasta kauniin luonnon ja upeiden retkeilymahdollisuuksien takia. Mulla oli perjantaina toisiksi viimeinen koulupäivä ja tässä on nyt vapaata melkein viikko ennen ensi perjantain viimeistä koulupäivää, joten vietän tämän ajan Lieksassa. Eilen päätettiin lähteä sitten Samun ja Milon kanssa viimeinkin retkeilemään Ruunaan retkeilyalueelle, kun aiemmin keväällä suunnitelmat hieman peruuntuivatkin väsyn takia :D Sattui kyllä ihan huippu sääkin meidän retkellemme -aurinkoinen ja lämmin päivä. Pakattiin puolen päivän aikoihin  eväät mukaan ja lähdettiin matkaan.

Milostakin oli huisin jännää päästä pitkästä aikaa retkelle (muuallekin kuin tuttuun lähiympäristöön). Oli ihana kävellä kauniissa, puhtaassa luonnossa ja kuunnella sen rauhaa. Yllättävän paljon siellä näkyi muitakin retkeilijöitä ja kalastajia. Metsässä tuli käveltyä ihan useita kilometrejä, alkuun oli hieman mutkia matkassa etsiessä sopivaa nuotiopaikkaa, sillä monet olivat varattuja -yhdessä laavussa nukkuikin joku. Lopulta sitten jäätiin virittelemään nuotiot eräiden kalastelijoiden taukopaikalle. Paisteltiin makkarat, juotiin kahvit ja syötiin eväät. Retkellä vierähti useampi tunti, ja oli kyllä mukavaa :3 Tässäpä kuvia tuolta Ruunaan reissulta: 

Matkalainen läähätti alkuun hieman hermostuneen oloisena (varmaan osin kuumuudenkin takia), mutta rauhottui nopeasti takapenkillä ja oli matkan tosi kiltisti :)
Haha, edustava kuvakulma :D
Sitten lähdettiin metsään kävelemään ja etsimään sopivaa nuotiopaikkaa reitin varrelta :)
Viimein saatiin makkarat tulille
Milokin nautiskeli luonnon helmassa -ja haukkui kosken toisella puolella kulkevia patikoijia ja kalastajia...
Takaisin päin
Ohi meni useita koskenlaskijoitakin


Illasta kävin vielä sitten näkemässä kavereitani ja katsomassa paikallisen yökerhon menoa pitkästä aikaa. Tänään on ollut ihan loistava kesäinen keli, joten oon makoillut parvekkeella x-asennossa nauttien auringonpaisteesta sekä auttanut äitiä hieman pihahommissa. Tämä päivä jatkuu varmaan aika pitkälti nautiskelun ja kesäfiilistelyn parissa,ja huomenna sitten menen jo aamusta mummon luokse pesemään ikkunoita.

Eikun vaan oikeinoikein ihanan aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille! ♥

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Suosikkeja

Tässä tämä Miialta saamani haaste :) Itse en nyt haasta ketään.

Lempiruumiinosani: Huulet ja käsivarret
Lempivaatteeni: "Löhöhousut" (=mustat haaremihousut)
Lempikirjani: Tähän täytyy sanoa, että en tiedä! En pidä lukemisesta, joten en ole lukenut kovinkaan montaa kirjaa elämäni aikana.
Lempiautonvärini: Viime aikoina olen kuolaillut vihertävän turkoosien autojen perään :D
Lempikauppani: Lidl varmaan, koska tarjoukset ♥:DD
Lempijäätelöni: Monia! Suklaa, mansikka.. kesän lemppari on Lidlin mansikka-crisp :D
Lempikatuni: Tuossa lähistöllä olevat Vehkalahden kadut, joilla on kauniita (öky)taloja
Lempikukkani: Kielo tai metsätähti -ihania kesän kukkia!
Lempitreenivaatteeni: Mukava ja hengittävä urheilutoppi :)
Lempimausteeni: Aromisuola (tosin koittanut suolan käyttöä vähentä :D)
Lempinäyttelijäni: En tiedä.. Suomalaisista ehkä Samuli Vauramo.. 
Lempiblogini: Rockin' with pics & Emmin ja Terhin treeniblogi
Lempikakkuni: Äitin tekemä raikas täytekakku :)
Lempijuhlani: Juhannus ja joulu
Lempikauneustuotteeni: Meikkivoide & kulmakynä
Lempilenkkimaisemani: Ne aiemman mainitsemani Vehkalahden kadut (ja rannat) kauniine taloineen ja järvimaisemineen, toisena metsäiset polut.
Lempielokuvani: En osaa sanoa. Yleensä romanttiset elokuvat tai raskaammat "kehityskertomukset" parhaita.
Lempihammastahnani: Pepsodent white now golden-joku :D
Lempiluonteenpiirteeni: Itsessäni ehkä tietynlainen rauhallisuus. Arvostan  lisäksi uskollisuutta ja rehellisyyttä, ja pyrin itsekin elämään niiden mukaan.
Lempikulkuvälineeni: Polkupyörä ♥
Lempisuklaapatukka: Twixin kaltaiset toffeeta, keksiä ja suklaata sisältävät patukat. Tai sitten Fazerin White&Berries -patukka.
Lempihömppäsarja: Klikkaa mua :D
Lempikuvioni: Sydän ♥ 
Lempihedelmäni: Kiivi ja vesimeloni -tuore ananaskin on nam!
Lempipuuhasteluni: Leipominen ja ruuanlaitto ajankuluksi
Lempivuodenaikani: Kesäkesä!
Lempikoruni: Uusi kultaisen värinen kaulaketju
Lempityylini:  Rento mutta naisellinen
Lempijuustoni: Varmaan edam..tai Aamupala -sulatejuusto :D
Lempieläimeni: Koira !
Lempilihakseni: m. biceps brachii tai m. gluteus maximus.. jotain siellä koulussakin sentään oppinut :D eli hauislihas tai iso pakaralihas XDD
Lempimusiikkini: Sisältää hyvät, "iskevät" sanoitukset, kauniin melodian, ja tuo yleensä mieleen muistoja jostain tietystä tilanteesta/ajankohdasta elämästäni.





Tänään oli muuten minun rakkaan pikku hauvelini, eli Milonkin synttärit. Poika täytti 5 vuotta! Hui kamala, kun aika kuluu nopeasti. Vastahan se oli pieni pallero! En malta odottaa viikonloppua, että pääsee onnittelemaan myöhässä pikku synttärisankaria. Ja onnittelemaan myös äitiä ja mummeja jälkikäteen äitienpäivän johdosta. Tässäpä kuvia pikku-Milosta 4-5 vuoden takaa:


Ja siinäpäs lopuksi vielä pikkuherra muutama kuukausi takaperin :3 On tainnut hieman muuttua viidessä vuodessa..kuten myös omistajansakin :D



Mutta nyt unten maille! Huomenna pitäisi aamulla jaksaa nousta kouluun jokuseksi tunniksi. Illasta sitten pakkailua.

Tässä vielä tarttuva ja kaunis biisi, jonka löysin eräänä iltana youtuben maailmaan eksyttyäni. Hyvää yötä vain jokaiselle!

tiistai 13. toukokuuta 2014

13.5.

Tänään taisi tulla 3 viikkoa viimeisimmästä kirjoituksesta. Oon välillä ihan unohtanutkin tämän blogin olemassaolon D: Vieläkö täällä käy lukijoita? Saa toki ilmoittaa elon merkeistä ja kehitysideoita; mitä TE haluaisitte täällä blogissa olevan? Ehkä tämä minun epäaktiivisuuteni johtuu nimenomaan siitä, että en tiedä mitä tänne kirjoittaisin enää -suunta on jotenkin hakusessa? Tuntuu niin yksitoikkoiselta kirjoittaa päivästä toiseen, miten tänään menin kouluun, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, ulkoilin ja katsoin telkkaria. Ja sama toistuu joka päivä. En tiedä, miten se aikaisemmin onnistui, miten sitä asiaa aina riitti? Miten muisti ja jaksoi kirjoittaa lähes joka päivä? Tosin tässä kuussa tuleehan tuota blogin kirjoittelua kuluneeksi 3 vuotta. Ovat asiatkin kerinneet kummasti muuttumaan tuossa ajassa. Mutta tosiaan, en ole kuoppaamassa tätä (vieläkään), vaikka aktiivisuuteni ei olekaan tämän kevään aikana lisääntynyt. Sen sijaan olisi oikeasti kiva kuulla, minkälaisia asioita te lukijat tykkäisitte täällä lukea?

 Mitä sitten olen tehnyt nämä viimeiset 3 viikkoa?

 Olen
☻ Juhlinut luokkalaisten kanssa 8-approssa (opiskelijatapahtuma)
☻ Ostanut kauan himoamani maustehyllyn viimeinkin Lidlistä
☻ Fiilistellyt ihanaa kevätsäätä
☻ Käynyt hieman kuvailemassakin ulkona pitkästä aikaa
☻ Saanut viimein opiskelijahaalarini ja tutorpaidan!
☻Juhlinut vappua lieksalaisten kavereiden kanssa täällä Joensuussa
☻ Matkannut heidän mukanaan Lieksaan viettämään mukavaa viikonloppua
☻ Opetellut frisbeegolfin alkeita
☻Oppinut paljon uusia latinankielisiä sanoja ja ihmisen anatomiaa
☻ Saanut äidiltä uuden ulkoilutakin ja kesäsandaalit
☻ Saanut H&M:ltä tehneeni tilauksen -mm. kesämekko ja reppu!
☻Aloittanut ties kunka monetta kertaa elämäntaparemontin -toistaiseksi ihan hyvällä menestykselläkin jopa.
☻ Oppinut juomaan enemmän vettä
☻ Koittanut elää säästeliäämmin
☻Lenkkeillyt pitkin Joensuuta -melkein joka kerta eri reittejä. Ja saanut huonojen kenkien ansiosta ilkeitä vesirakkuloita jalkaan.
☻Katsonut iltaisin Euroviisuja, jääkiekkoa tai elokuvia teekupposen kera
☻ Saanut ryhmäni kanssa orhan 17-sivuisen raportin valmiiksi

☻Viettänyt mukavan viikonlopun Joensuussa käymään tulleen ystävän kanssa
☻ Juonut pitkästä aikaa energiajuomaa
☻ Käynyt katsomassa Tuomas Kauhasen keikan

☻ Opettanut matikkaa ja oppinut itsekin yhtälöt uudelleen
☻Syönyt mansikoita pitkästä aikaa
☻Saanut kutakuinkin viimeisimmät  yksin tehtävät kouluhommat loppuun.
☻ Viettänyt ensimmäistä kertaa äitienpäivää näkemättä äitiäni
☻Yllättynyt iloisesti saadessani 5- (5=paras) äidinkielen tehtävästä
☻ Ollut viime päivinä väsynyt synkemmän ja ankeamman sään takia





Kuluneet viikot ovat olleet arkista elämää siis vain. Huomenna minulla olisi vapaapäivä, jonka käytän varmaan ulkoilemiseen (jos sää sallii), siivoiluun ja pakkailun aloittamiseen. Perjantaina lähden melkein viikoksi Lieksaan. Tuon viikon jälkeen on enää 1 päivä koulua, jonka jälkeen siirryn "pysyvämmin" Lieksaan ainakin kesäkuun ajaksi. Siksi pitäisi jo tässä perjantaina kotiin matkustaessani viedä sinne joitain tarpeellisia esineitä. Pyöräkin pitäisi kyllä saada joskus kuljetettua sinne. Ensi viikon aikana käyn sopimassa myös kesätöiden ajankohdasta.

Tässä vielä noiden kollaasien lisäksi jokunen kuva parin viikon takaiselta kuvailureissultani :) Nyt kun näiden sateiden jälkeen luontokin alkaa viimein vihertämään, niin jospa saisi ihan uutta puhtia tuohon luontokuvailuun! Lupaan huomenna tehdä lempiasioihin liittyvän haasteen Miialta :)  Mutta nyt iltatoimiin, hyvää yötä ja illanjatkoa!



"Uutta" tuotantoa Jacksonilta♥