perjantai 29. kesäkuuta 2012

So what if i was just a painter...

Ja maalailut jatkuivat. Tänään olin taas remonttiapuna, mutta tällä kertaa maalailin sisällä komeroa uuteen uskoon. Ulkona oli viileetä ja vähän sateista, joten vasta iltapäivällä pääsin jatkamaan talon kivijalan maalaamista. Siinä se päivä kuluikin ja töiden jälkeen tulin kotiin. Eipä mulla ole oikein muuta kerrottavaa tällä kertaa. Mietityttää vähän tuleva. Huominen, viikonloppu, ensi viikko, myöhempi aika.. Hmm.  No, kaikki ajallaan, päivä kerrallaan. Rahakin on yksi päänvaiva tällä hetkellä, mutta ei pidä antaa sen nyt vaivata liikaa. Rahaa tulossa sentään jonkin verran noista remonttihommista.

ps. viimeisiä päviä lumoava -kilpailussa viedään :3 saa toki antaa vielä ääniä, kun voi. Ja kiitoksia hirmuisesti kaikille äänestäneille :3♥




Osasinpas varautua


Senkin tyhmät maalipurkkiin sinkoilevat itsemurhaperhoset sun muut öttiäiset


*Miau*





Tekevälle sattuu...



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Oonpas taas ollut laiska, kun tarkoitus ollut monenakin päivänä tehdä merkintä, mutten olekaan sitten jaksanut. Noh, nyt saatte tällaisen hyvinhyvin sekavan kuvapläjäyksen sisältävän postauksen liittyen viime päiviin. 

Tosiaan juhannuspäivän olin vain kotona tekemättä oikeastaan yhtään mitään, väsytti vaan niin paljon. Sunnuntaikin jatkui aika lailla samaa rataa, katselin leffoja ja näin. Illasta serkkuni kyseli, voisiko tulla käymään, ja niin hän sitten tulikin kahden entisen luokkalaiseni kanssa :3 Kahviteltiin siinä sitten poikien kanssa ja mentiin sitten aittaan jatkamaan juttutuokiota, että sisällä perheenjäseneni pääsisivät nukkumaan. No pojat viipyivätkin jonnekin yli kahteentoista asti ja kerittiin jutella niitä näitä :>

Maanantaina kävin aamulla kaupungilla, viemässä verokortin ja tilinumeron koululle ja yhdeksän jälkeen menin ukin avuksi remonttihommiin. Ohjelmassa oli ikkunan pesua ja illasta sieltä selvittyäni lähdin vielä pyöräilemään ja kaupungille Jennin kanssa. Tiistaina jatkoin ulkoa päin ikkunoiden pesulla, eikä ainakaan ollut yksinäistä, sillä sain kaverikseni sellaiset 100 hyttystä ja muutama kiva mäkäräinen päälle. Töistä päästyäni kävin kotona ja lähdin sitten kaupungille iltatorille. Myöhemmin sitten näin vielä Jenniä ja siinäpä se ilta sitten menikin.

Tänään sitten menin taas yhdeksän jälkeen remonttiavuksi ja maalailin koko päivän. Tulipahan talon betonijalka ja kuisti uuteen uskoon! Tänään sentään muistin ottaa hyttysmyrkyt mukaan, niin jo vain kummasti vähenivät kaverit ympäriltäni. Päivän hyvänä työnä sain mummon luona pelastettua pienen sinitiaisen poikasen vaanivalta kissalta. Huomenna sitten taas yhdeksän aikaan työmaalle ja silloin pääsen maalailemaan sisällä komeroa :] Tykkään olla tuolla apuna remonttihommissa. Teen sellaista 6-7h työpäivää, ja aika kuluu tosi nopeasti. Varsinkin maalaaminen on kivaa, kun työn jälki näkyy. Mutta hyvä, että sain sentään edes jotain hommia. Saapahan edes hieman rahaa ja hyvän mielen auttamisesta :3

Tässä nyt näitä kuvia, ja anteeksi laatu, osa nimittäin otettu puhelimeni 2 megapixelin kameralla..

Sunnuntain kahvipöytä
Huomatkaa Milon häntä :D
Tämmönen tuli yks ilta vastaan lenkillä
Lippu SULO-klubille tuli postissa :)
Ukki teki mulle kaikkiin välineisiin jatkeet, että yltäisin pesemään ikkunat :Dd
Kahvitauko!
Pyöräilyä tiistailta :3
Tänään oli oikeastaan pelkästään maalailua :D
Ukin ja mummon koira se vain olisi halunnut lisää ja lisää rapsutuksia :3 Pitää joku päivä käyttää se lenkillä
Pelastin tänään pienen sinitiaisen poikasen nurmikolta ukin ja mummon vaanivalta kissalta ja vein sen halkopinon päälle turvaan :3


perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannushäät :3

Juhannusaatto menikin serkkuni häitä juhlien. Olipahan vähän erilainen tapa viettää juhannusaattoa verrattuna aiempiin vuosiin. Ja tosiaan kiva päästä pitkästä aikaa häihin: viimeksi olin 15 vuotta sitten, eikä noista häistä hirveästi muistikuvia ole.

Serkkuni oli oikein kauniina ja hääpari oli upea :) Juhlat olivat onnistuneet ja oli kiva nähdä isäni puolen sukulaisia pitkästä aikaa. Seurustelua, paljon hyvää ruokaa, musiikkia, pelejä, kilpailuja, valokuvia, karaokea.. Siinä se aika kuluikin. Häät alkoivat neljältä ja juhlat jatkuivat yölle asti, meidän perheemme lähti joskus ennen kahta. Hui, loppuillasta pääsin kuvailemaan sulhasen überkameralla kuvia. Kamera oli sen verran erilainen kuin omani, että olisi vaatinut hieman pidemmän ajan, että olisin oppinut kunnolla käyttämään. Mutta kyllä minä nyt jotenkuten sain siihen ikuistettua ainakin morsiuskimpun heiton ja myöhäisillan tunnelmat. Pidemmittä pulinoitta niinhän sitä sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä nyt kuvia juhlista (oho tuli aika paljon):





























Veljekset kilpailemassa :DD


Pienimpiä juhlijoita alkoi jo väsyttää..

Tuolla kameralla kuvasin loppuillan :O Vähä hankalaa ku niin erilainen verrattuna omaan Canoniini


Myöhäisillan karaoket ja tanssahtelut :3